This page contains a Flash digital edition of a book.
Jenna Lepomäen isän


Jenna Lepomä- en isällä Kim Pellisellä oli vaikeuksia pi- dätellä itseään, kun syytetyt istuivat todis- tajanaitiossa vain muutaman metrin päässä hänestä.


EN OLE ALOITTANUT


Oman tyttären kuoleman jälkiselvittely vei Kim Pellisen kaiken energian.


E


spanjan Aurinkorannikol- la Málagassa, Mijasin ky- lässä vajaa vuosi sitten 18-vuotiaana surmatun Jenna Lepomäen isä Kim Pellinen is- tuu Pirkanmaan käräjäoikeu- dessa Tampereella mietteliää- nä ja katsoo vähän väliä tiukasti kahta murhasta syytettyä, 19- ja 6


21-vuotiasta tamperelaismiestä. Hänen olemuksensa pysyy tyyne- nä, vaikka sisällä kiehuu. −Aion pysyä rauhallisena, Pel-


linen kertoo medialle ennen oi- keudenkäynnin alkua.


Isä myöntää Seiskalle tyttä- rensä olleen hänen kaltainen. −Jenna kimpaantui, kun hän- tä ripitti, Pellinen sanoo. Tällä kertaa isän sisäisen rai- von voi huomata vain silmien halveksivasta katseesta, kun hän vilkuilee nuoria miehiä. −Olen lukenut esitutkintama- teriaalin etukäteen ja olisin olet- tanut, että he olisivat puhuneet oikeudessa totta. Saamme tus- kin koskaan tietää totuutta, Pel- linen miettii.


Miksi ei paennut?


Isä uskoo 19-vuotiaan syytetyn puukottaneen ja kuristaneen hä- nen tyttärensä, mutta hän ei us- ko 21-vuotiaan nuorukaisen toi- mineen pelkkänä statistina. −Surmaaja oli kylpyhuoneen


sisällä, ja Jenna oven vieressä. Eikö olisi luonnollista, että ihmi- nen pyrkisi karkuun tai vähin- tään estämään osuman, jos näyt- täisi siltä, että häntä aiotaan lyö- dä puukolla? Ellei sitten joku toi- nen henkilö seiso oviaukossa ja estä pakenemista tai pidä käsis- tä kiinni, Pellinen pohdiskeli kä- räjäoikeuden pihalla.


Syytetyt kiistelivät oikeudes- sa siitä, surmattiinko Lepomä- ki samana iltana, kun hän pala-


si Fuengirolasta sijaitsevalta po- liisiasemalta Mijasiin vai vasta seuraavana päivänä. Lepomäki oli tekemässä ase- malla rikosilmoitusta, josta ilme- nee 19-vuotiaan syytetyn pahoin- pidelleen hänet pari päivää aiem- min, koska hän ei suostunut sala- kuljettaman kokaiinia Suomeen. −Hautakivessä lukee 28.6.2011, mutta mehän emme saa koskaan tietää kuolinpäivää. Onko sillä lopulta mitään väliä, isä sanoo lakonisesti.


Nuorempi syytetty väittää sur- manneensa tuttavansa pikais- tuksissaan, koska Lepomäki ei suostunut kertomaan hänelle, mitä tämä oli sanonut salakul- jetussuunnitelmasta poliiseille


SEISKASSA! VAIN


kertoneet totuutta”


”Ette


Page 1  |  Page 2  |  Page 3  |  Page 4  |  Page 5  |  Page 6  |  Page 7  |  Page 8  |  Page 9  |  Page 10  |  Page 11  |  Page 12  |  Page 13  |  Page 14  |  Page 15  |  Page 16  |  Page 17  |  Page 18  |  Page 19  |  Page 20  |  Page 21  |  Page 22  |  Page 23  |  Page 24  |  Page 25  |  Page 26  |  Page 27  |  Page 28  |  Page 29  |  Page 30  |  Page 31  |  Page 32  |  Page 33  |  Page 34  |  Page 35  |  Page 36  |  Page 37  |  Page 38  |  Page 39  |  Page 40  |  Page 41  |  Page 42  |  Page 43  |  Page 44  |  Page 45  |  Page 46  |  Page 47  |  Page 48  |  Page 49  |  Page 50  |  Page 51  |  Page 52  |  Page 53  |  Page 54  |  Page 55  |  Page 56  |  Page 57  |  Page 58  |  Page 59  |  Page 60  |  Page 61  |  Page 62  |  Page 63  |  Page 64  |  Page 65  |  Page 66  |  Page 67  |  Page 68  |  Page 69  |  Page 70  |  Page 71  |  Page 72  |  Page 73  |  Page 74  |  Page 75  |  Page 76  |  Page 77  |  Page 78  |  Page 79  |  Page 80  |  Page 81  |  Page 82  |  Page 83  |  Page 84  |  Page 85  |  Page 86  |  Page 87  |  Page 88  |  Page 89  |  Page 90  |  Page 91  |  Page 92  |  Page 93  |  Page 94  |  Page 95  |  Page 96  |  Page 97  |  Page 98  |  Page 99  |  Page 100  |  Page 101  |  Page 102  |  Page 103  |  Page 104  |  Page 105  |  Page 106  |  Page 107  |  Page 108  |  Page 109  |  Page 110  |  Page 111  |  Page 112  |  Page 113  |  Page 114  |  Page 115  |  Page 116  |  Page 117  |  Page 118  |  Page 119  |  Page 120  |  Page 121  |  Page 122  |  Page 123  |  Page 124  |  Page 125