This page contains a Flash digital edition of a book.
Maki ei tiennyt Matiaksen olevan sukua Timo T. A:lle kuullessaan hänen ääntään ensimmäistä kertaa. Hän va- kuuttui puhtaasti Matiaksen ää- nestä ja laulutai- doista.


Matias haluaa tehdä mu- siikkia oman ikäiselleen yleisölle. –Tuleva levy on uudenlaista lastenmusiik- kia, albumin tuottaja Maki Kolehmainen kertoo.


”Syntynyt laulajaksi!”


helmikuun aikana, ja myös pik- kumiehen esikoislevy #Dissaa on lähestulkoon valmis. Se jul- kaistaan näillä näkymin maa- liskuussa. Levyn on tuottanut Aikakone-yhtyeestä tuttu ja lu- kuisia hittejä Suomen huippuar- tisteille tuottanut ja säveltänyt Maki Kolehmainen. –Ensimmäinen asia, johon kiinnitän huomiota on, että se jonka kanssa alan tehdä töi- tä, osaa laulaa, ja Matias todel- la osaa. Kun sain Matiaksen en- simmäisen ääninäytteen, en voi- nut uskoa kuulemaani. Mietin, että eihän kukaan Suomessa voi kuulostaa niin vahvasti nuorel- ta Michael Jacksonilta, Maki ih- mettelee. Michael Jackson onkin Mati- aksen suurin idoli, ja hän on lau- 42


M


atiaksen toinen musiik- kivideo Hyvät tyypit jul- kaistaan


viimeistään


lanut Jacksonin kappaleita pie- nestä pitäen. –YouToubestakin löytyy video, jossa laulan seitsemänvuotiaana Michael Jacksonia. Hän on idoli- ni niin musiikillisesti kuin tans- sin ja lavaesiintymisenkin puo- lesta, Matias paljastaa.


”Luontainen lahjakkuus”


Maki on luotsannut lapsiartis- teja menestyksekkäästi aiem- minkin, ja hän on muun muassa vastuussa Robinin kahdesta en- simmäisestä levystä ja megahit- ti Frontside Olliesta. Matiakses- sa ja Robinissa tuottajavelho nä- kee paljon yhtenäisyyksiä. –Kummallakin on omalaatui- nen huumori ja kumpikin on ää- rettömän lahjakas. Heissä mo- lemmissa


paistaa luontainen


lahjakkuus ja omistautuminen tuolle hommalle. Kumpikin on syntynyt laulajaksi, Maki tiivis-


tää.


Musavideon kuvausten aika- na Gran Canarian rannalla al- koi kiertää sana, että nuori lau- lajalupaus olisi Suomen Jus- tin Bieber. Myös Bieber oli yk- si Matiaksen esikuvista ennen kuin hänen sekavasta yksityis- elämästään alkoi nousta kohuja yksi toisen jälkeen. –Onhan se upeaa, kun verra- taan niin isoon tähteen. Justinia olen laulanut paljon, mutta itsel- läni meni maku hänen musiikis- taan, kun hän alkoi hölmöillä yk- sityiselämässään. En voisi ikinä hyväksyä sitä, että artisti sylkee faniensa päälle tai pahoinpitelee ihmisiä, Matias perustelee.


700 000 katsojaa


Vaikka Matiasta verrataan jo nyt Isac Elliotin, Robinin ja Jus- tin Bieberin kaltaisiin teinitäh- tiin, hän itse suhtautuu tähtey-


teen nöyrästi, eikä toistaiseksi uskalla lupailla maailmanval- loitusta.


–Tässä vaiheessa on vaikea sanoa lopullisista tavoitteista, mutta ainakin haluaisin jatkaa tätä hommaa eläkevuosiin asti, Matias sanoo.


Eläkevuosiin on pitkä matka, mutta uran alku on ainakin ol- lut vaikuttava. Matiaksen aikai- sempaa #Dissaa-musiikkivideo- ta oli jutun tekohetkellä katsot- tu YouTubesta lähes 700 000 ker- taa. Eikä 11-vuotiasta Matiasta voida edes vielä sanoa teinitäh- deksi, sillä hänet voidaan määri- tellä teiniksi vasta kahden vuo- den päästä, mikäli termillä tar- koitetaan 13–19-vuotiasta nuor- ta. Määritelmä perustuu englan- nin teen-sanaan.


Tuottaja-Maki tohkeissaan!


Page 1  |  Page 2  |  Page 3  |  Page 4  |  Page 5  |  Page 6  |  Page 7  |  Page 8  |  Page 9  |  Page 10  |  Page 11  |  Page 12  |  Page 13  |  Page 14  |  Page 15  |  Page 16  |  Page 17  |  Page 18  |  Page 19  |  Page 20  |  Page 21  |  Page 22  |  Page 23  |  Page 24  |  Page 25  |  Page 26  |  Page 27  |  Page 28  |  Page 29  |  Page 30  |  Page 31  |  Page 32  |  Page 33  |  Page 34  |  Page 35  |  Page 36  |  Page 37  |  Page 38  |  Page 39  |  Page 40  |  Page 41  |  Page 42  |  Page 43  |  Page 44  |  Page 45  |  Page 46  |  Page 47  |  Page 48  |  Page 49  |  Page 50  |  Page 51  |  Page 52  |  Page 53  |  Page 54  |  Page 55  |  Page 56  |  Page 57  |  Page 58  |  Page 59  |  Page 60  |  Page 61  |  Page 62  |  Page 63  |  Page 64  |  Page 65  |  Page 66  |  Page 67  |  Page 68  |  Page 69  |  Page 70  |  Page 71  |  Page 72  |  Page 73  |  Page 74  |  Page 75  |  Page 76  |  Page 77  |  Page 78  |  Page 79  |  Page 80  |  Page 81  |  Page 82  |  Page 83  |  Page 84  |  Page 85  |  Page 86  |  Page 87  |  Page 88  |  Page 89  |  Page 90  |  Page 91  |  Page 92  |  Page 93  |  Page 94  |  Page 95  |  Page 96  |  Page 97  |  Page 98  |  Page 99  |  Page 100  |  Page 101  |  Page 102  |  Page 103  |  Page 104  |  Page 105  |  Page 106  |  Page 107  |  Page 108  |  Page 109  |  Page 110  |  Page 111  |  Page 112  |  Page 113  |  Page 114  |  Page 115  |  Page 116  |  Page 117  |  Page 118  |  Page 119  |  Page 120  |  Page 121  |  Page 122  |  Page 123  |  Page 124  |  Page 125