Aki Ajo laajensi ratamoottori SEISKA 20/2013
Seiska vieraili Ajo Motorspor- tin tehtaalla Toijalassa.
ETSIN KUSKEJA YMPÄRI
MAAILMAA!
seiska.fi
Hanna Hakkarainen ja Aki Ajo osallistuivat viime vuonna itsenäisyys- päivän juhliin Tampere- talossa.
Aki Ajo ei mittaa menestystä vain tulosliuskan tai tilinpää- töksen perusteella. –Joskus eteenpäinmenoa on se, että pienennän toimintaa ja saan olla enemmän kotona perheeni kanssa, hän totesi.
HANNA PITÄÄ JALKANI M
Aki Ajon, 46, ja Hanna Hakkaraisen, 37, yhteistyö toimii saumattomasti. –Radalla olen pomo, mutta kotona määrää avopuolisoni, Aki kuvaili.
A 68
ki Ajo kiiruhti skootteril- la toimistoonsa ratamootto- ripyöräilyn MM-sarjan San
Marinon osakilpailun näyttämönä toimivan Misanon radan varikko- alueella. Oli jälleen palaverin ai- ka. Tallipäällikön, jonka hallinnas- sa on kolme Moto3-luokan tallia, on käytettävä kisaviikonlopun jo- kainen minuutti hyväkseen. –Työni on vuosi vuodelta ja kisa kisalta enemmän projektin johta-
mista kuin teknistä työtä pyörien parissa. Kisaviikonloppuisin käyn neuvotteluja oman henkilökunnan, asiakkaiden, potentiaalisten asiak- kaiden ja yhteistyökumppaniemme kanssa. Työpäiväni kestävät yleen- sä aamukuudesta iltayhdeksään – joskus pitempäänkin, jos keskuste- lut jatkuvat hotellilla, Aki kuvaili varikkotoimistossaan.
–Mutta en ole enää vuosiin eri- tellyt työaikaani, vaan tämä on elä-
mäntapani, kuten olen aikaisem- minkin sanonut. Jos erittelisin työ- tunteja, minulle tulisi pian stressi, hän huomautti.
Olen onnekas
Kolme maailmanmestaruutta rata- moottoripyöräilyn MM-sarjan piik- kiluokassa voittaneen Akin tal- lit toimivat perheyritys Ajo Mo- torsport Oy:n kautta. Aki johtaa yritystä avopuolisonsa Hanna Hak- karaisen kanssa. He debytoivat ra- tamoottoripyöräilyn MM-sarjan 125-kuutioisten kilpamoottoripyö- rien luokassa kauden 2001 toiseksi viimeisessä kilpailussa Mika Kal- lio kuskinaan. MM-tasolle nouse- minen vaati Akilta ja Hannalta pal- jon työtä ja isoja riskejä. He muun muassa myivät omakotitalonsa ja sijoittivat talorahat talliinsa.
–Joku saattaa ajatella, ettei ole kivaa olla koko ajan yhdessä puo- lisonsa kanssa. Minä ajattelen ai- na positiivisuuden kautta. Jos teki- simme tällaista työtä tahoillamme, emme näkisi toisiamme koskaan. Meidän ei olisi mahdollista tehdä tätä työtä, joka on pohjimmiltaan harrastuksemme ja intohimomme. Meikäläisen onneksi myös lapsem- me ovat kasvaneet ja sulautuneet tähän toimintaan. Olen onnekas, ratamoottoripyöräilyn MM-sarjas- sa ajavan Niklas Ajon isä sanoi. Aki on varikolla pedantti ja suorasanainen tallipäällikkö,
jo-
ka työskentelee tiiviisti kuskien- sa kanssa. Hän myöntää, että ko- valla työllä lajinsa huipulle noustu- aan on vaikea keskittyä vain suu- riin linjoihin ja antaa 30 työnteki- jänsä tehdä työnsä rauhassa. Ko-
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60 |
Page 61 |
Page 62 |
Page 63 |
Page 64 |
Page 65 |
Page 66 |
Page 67 |
Page 68 |
Page 69 |
Page 70 |
Page 71 |
Page 72 |
Page 73 |
Page 74 |
Page 75 |
Page 76 |
Page 77 |
Page 78 |
Page 79 |
Page 80 |
Page 81 |
Page 82 |
Page 83 |
Page 84 |
Page 85 |
Page 86 |
Page 87 |
Page 88 |
Page 89 |
Page 90 |
Page 91 |
Page 92 |
Page 93 |
Page 94 |
Page 95 |
Page 96 |
Page 97 |
Page 98 |
Page 99 |
Page 100 |
Page 101 |
Page 102 |
Page 103 |
Page 104 |
Page 105 |
Page 106 |
Page 107 |
Page 108 |
Page 109 |
Page 110 |
Page 111 |
Page 112 |
Page 113 |
Page 114 |
Page 115 |
Page 116 |
Page 117 |
Page 118 |
Page 119 |
Page 120 |
Page 121 |
Page 122 |
Page 123