si


TEKSTI PAAVO NURMI KUVAT ARI LAHTI


EMURHAN


Riikka keräsi leikekirjan poikansa jääpallourasta. Mika pelasi SM-tasolla jää- palloa, mutta pelihommat jäivät miehen rakastuttua.


−Mika tykkäsi tosi paljon sis- konsa lapsista ja olisi varmasti halunnut perus- taa oman per- heen, Riikka- äiti muistelee poikansa kuvan äärellä.


−Mika oli vuorokau- den psykiatrisella vuo- deosastolla Varkau- dessa, mutta hänelle jäi jokin kauhukuva paikasta, koska Mika sanoi yhden päivän jälkeen haluavansa muualle. Yritimme päästä vuodeosastolle Mikkeliin – tuloksetta, Riikka-äiti kertoo.


R


iikka Maijasen poika, Mika, 23, oli pyytänyt äitiään las- kemaan otteensa hänestä, koska he molemmat tietäisivät, miten tämä päättyy. Nyt poika it- ki vuolaasti äitinsä sohvalla. Nor- maalisti hän olisi häätänyt äitin- sä halaamasta, mutta ei nyt. Ero- ahdistuksesta kärsinyt, masentu- nut nuorimies tukeutui äitiinsä. Se oli viimeisiä kertoja, kun Riik- ka halasi poikaansa.


−Mika oli äärettömän herkkä nuorimies, joka ei yleensä näyt- tänyt tunteitaan tai luottanut helposti. Hän oli lahjakas jääpal- loilija, joka oli kuitenkin jättänyt harrastuksensa rakastuessaan ja alkaessaan seurustella 19-vuo- tiaana. Mika opiskeli metallilin- jalla ammattikoulussa, ja hänen oli määrä valmistua ensi kevää- nä, Riikka Maijanen kertoo po- jastaan.


Mikan armeijakuva nojaa tv-


tasolla oleviin jääpallopokaalei- hin. Olohuoneen nurkassa on po- jan treenikassi ja irrallisia tava- roita. Myös tekstiviestit äidin pu- helimessa muistuttavat pojas- ta, jonka kihlaus ensirakkauteen purkautui viime elokuussa. Mika yritti eron jälkeen käydä koulus- sa, mutta koulunkäynnistä ja uu- den elämän lehden kääntämises- tä ei tullut mitään. −Viime syksyn ja talven aika-


na kävi selväksi, ettei Mika pää- se millään yli erostaan. Hän oli jääräpää, jolle entisestä tyttöys- tävästä tuli pakkomielle. Keskus- telut ja mielialalääkkeet, joita


vaihdettiin kahdesti, eivät autta- neet. Mika puhui jatkuvasti itsen- sä tappamisesta ja oli tosi ahdis- tunut. Hän sanoi, ettei kestä tätä tuskaa ja surua, Riikka kuvailee.


Liuska sohvan vieressä


Perjantaina 11. huhtikuuta Mika oli ajelemassa itseään pari vuotta nuoremman pikkuveljensä Ollin kanssa. Hän vaikutti iloiselta ja sanoi soittavansa veljelleen seu- raavana päivänä. Mika näki myös kaveriaan, jolle hänen piti lainata seuraavalla viikolla autoaan. Ke- säksi Mika oli sopinut reissun iso- siskonsa Marikan ja tämän per- heen kanssa. Seuraavana yönä ahdistus iski kuitenkin voimal- la. Mika kirjoitti jäähyväisviestin puhelimeensa ja osoitti sen veljel- leen. Puoli neljältä aamuyöllä hän soitti vielä äidilleen ja veljelleen. −Mika sanoi viimeisen puhe- lumme lopuksi ottavansa lääk- keitä ja käyvänsä nukkumaan. Sanoin, ettei hän saa ottaa lääk- keitä, koska on humalassa. Ky- syin, pystyisikö hän nukkumaan ilman. Hän sanoi ottavansa lääk- keet. Otimme paljon yhteen alko- holista. Alkoholia käyttäessään hän oli edes hetken ollut ajatte- lematta entistä tyttöystäväänsä, voinut nauraa ja olla mielestään normaali, Riikka kertoo. Seuraavana iltana pikkuveli ja isosisko lähtivät Riikan tietämät- tä Mikan oven taakse. He löysi- vät veljensä menehtyneenä soh- valtaan, jonka vieressä oli tyhjiä unilääkeliuskoja. Mika oli saanut


samalla viikolla reseptillä kolmen kuukauden lääkeannoksen. Hän oli kuollessaan 23-vuotias. −Jos Mika olisi jaksanut vielä vähän aikaa, hänen olonsa olisi varmasti helpottanut. Sanoin po- jalleni, että anna itsellesi aikaa, sinulla ei ole kiire mihinkään. Ei hän sitten jaksanut.


Missä pakkohoidon raja?


Riikka ottaa esille Mikan hoito- kortin, jonka mukaan hänellä oli- si ollut seuraava soittoaika Var- kauden psykiatrian poliklinikal- le huhtikuun lopussa. Hänen seu- raava keskustelunsa olisi ollut vasta 21. heinäkuuta ja tahti olisi entisestään harventunut. Riikka alkaa pohtia tahdosta riippumat- toman psykiatrisen hoidon kri- teereitä, jotka hänen mielestään täyttyivät Mikan kohdalla. −Mika sairasti mielen sairautta eli masennusta. Hän puhui usein itsemurhasta ja sanoi yrittäneen- sä itsemurhaa hirttäytymällä. Viime talvena Mika ajoi ojaan ja mietimme, oliko sekin yksi itse- murhayritys. Poliisit olivat ihme- telleet, kun hän oli kyntänyt lu- misessa ojassa 40 metrin matkan. Mielestäni tämän pitäisi riittää pakkohoitoon, Riikka harmittelee.


”Äidin pakkomielle”


Riikan avuttomuuden tunnet- ta lisäsi se, että Mika huusi käy- töksellään apua, mutta ei halun- nut ottaa sitä vastaan. Tilannet- ta mutkisti se, että poika kertoi it- semurha-ajatuksistaan äidilleen


ja sisaruksilleen, mutta ei tera- peutilleen tai lääkäreille. Riikan hätähuudot kaikuivat kuuroille korville.


−Otin kahdesti yhteyttä Mi- kan terapeuttiin, soitin valtakun- nalliseen kriisipuhelimeen, lähe- tin sähköpostia aluehallintoviras- toon ja kirjoitin poliitikoille. Ker- ran kriisipuhelimeen soitettuani puhelu ohjautui psykiatrian osas- tolle, josta minulle sanottiin, et- tä osasto on täynnä, heillä on sai- raampiakin ihmisiä ja potilaita jo- nossa. Lopputulos on sitten kui- tenkin tämä. Olisiko minun poi- kani ollut kuitenkin aika sairas, Riikka tuskailee.


Kun poliisit veivät syksyllä


toistuvasti itsemurhasta puhu- neen Mikan äitinsä luota ensi- apuun, hänet laskettiin pois vii- den minuutin jututtamisen jäl- keen. Mika selitti ensiavussa itse- murha-asian olevan äitinsä pak- komielle.


−Yritin sanoa Mikalle, että


ajattelemme hänen parastaan ja yritämme auttaa häntä. Kadun, etten taistellut enemmän, jotta hän olisi päässyt Mikkeliin psy- kiatriseen osastolle hoitoon. Ko- en kuitenkin, että tein voimieni rajoissa kaikkeni. Tunsin vaan it- seni avuttomaksi.


MISTÄ SAISI APUA?


61


Page 1  |  Page 2  |  Page 3  |  Page 4  |  Page 5  |  Page 6  |  Page 7  |  Page 8  |  Page 9  |  Page 10  |  Page 11  |  Page 12  |  Page 13  |  Page 14  |  Page 15  |  Page 16  |  Page 17  |  Page 18  |  Page 19  |  Page 20  |  Page 21  |  Page 22  |  Page 23  |  Page 24  |  Page 25  |  Page 26  |  Page 27  |  Page 28  |  Page 29  |  Page 30  |  Page 31  |  Page 32  |  Page 33  |  Page 34  |  Page 35  |  Page 36  |  Page 37  |  Page 38  |  Page 39  |  Page 40  |  Page 41  |  Page 42  |  Page 43  |  Page 44  |  Page 45  |  Page 46  |  Page 47  |  Page 48  |  Page 49  |  Page 50  |  Page 51  |  Page 52  |  Page 53  |  Page 54  |  Page 55  |  Page 56  |  Page 57  |  Page 58  |  Page 59  |  Page 60  |  Page 61  |  Page 62  |  Page 63  |  Page 64  |  Page 65  |  Page 66  |  Page 67  |  Page 68  |  Page 69  |  Page 70  |  Page 71  |  Page 72  |  Page 73  |  Page 74  |  Page 75  |  Page 76  |  Page 77  |  Page 78  |  Page 79  |  Page 80  |  Page 81  |  Page 82  |  Page 83  |  Page 84  |  Page 85  |  Page 86  |  Page 87  |  Page 88  |  Page 89  |  Page 90  |  Page 91  |  Page 92  |  Page 93  |  Page 94  |  Page 95  |  Page 96  |  Page 97  |  Page 98  |  Page 99  |  Page 100  |  Page 101  |  Page 102  |  Page 103  |  Page 104  |  Page 105  |  Page 106  |  Page 107  |  Page 108  |  Page 109  |  Page 110  |  Page 111  |  Page 112  |  Page 113  |  Page 114  |  Page 115  |  Page 116  |  Page 117  |  Page 118  |  Page 119  |  Page 120  |  Page 121  |  Page 122  |  Page 123  |  Page 124  |  Page 125