verin, pampun ja veitsen kanssa
Kuolemansyyn
Myllylän kuolemansyyntutkimuksen urkintatapaukses- sa. Kuolemansyyn tutkintaan liittyvässä asiassa oli epäilty- nä salassa pidettävien tietojen oikeudettomasta käsittele- misestä 153 poliisia ja Rajavartiolaitoksen sekä Tullin virka- miestä, joilla oli pääsy poliisin tietojärjestelmiin. Järjestelmiä saa käyttää vain virkatehtävien hoitamiseen. Rikoksista seu-
urkinnasta 90 syytettä KOKKOLA V
iidestä kihlakunnansyyttäjäs- tä muodostunut ryhmä nosti 90 syytettä ex-hiihtäjä Mika
raa yleensä sakkorangais- tus. Asiakokonaisuuden kä- sittely alkaa käräjäoikeuk- sissa syksyllä.
Mika Myllylä menehtyi 5. heinäkuuta 2011 kotonaan Kokkolassa. Hän voitti hiihto- urallaan 15 arvokisamitalia, joista mieleenpainuvimmat lienevät 50 kilometrin perin- teisen hiihtotavan maailman- mestaruudet vuosilta 1997 ja 1999. Olympiakultaa hän voit- ti vuonna 1998 Naganossa 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan matkalla.
UI SÄÄREEN
si. Hänet toimitettiin kiinnioton jäl- keen sairaalaan. Tapausta tutkitaan virkamiehen väkivaltaisena vastus- tamisena ja toisen henkilön vahin- goittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta.
Miestä ampuneen poliisin toimin- nasta käynnistettiin poliisirikostut-
STÄMÄ ALUE
kinta, jossa päädyttiin siihen, et- tä hallinnollisiin toimenpiteisiin ei ole syytä. −Näkemykseni mukaan toimen-
piteet ovat olleet ohjeiden ja käsky- jen mukaisia, Helsingin poliisi- komentaja Jukka Riikonen sanoo.
POLIISIN ERISTÄMÄ ALUE
Laulajaa epäillään taas pahoinpitelystä
-yhtyeen ja nykyisin Leningrad Cowboys -yhtyeen laulajana tunnettua Ville Tuo- mea epäillään pahoinpitelystä, uutisoi Iltalehti. Pahoinpitelytapaus saapui Hel- singin käräjäoikeuteen 25. huhtikuuta, ja asiaa käsitellään 10. syyskuuta. Tuomi tuomittiin tammikuussa 2011 musiikkitoimittaja Björn Östermanin pahoinpitelystä 80 päiväsakkoon. Pa- hoinpitely tapahtui syyskuussa 2010. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Tuo- men myös vuonna 2001. Hän sai tuol- loin 60 päivän ehdollisen vankeusran- gaistuksen.
HELSINKI U
ransa päättä- neen Sub- urban Tribe
POLIISI Ville Tuomi
Mika Myllylä
Kierrätyskeskuksen tiiminjohtaja puukotettiin
VANTAA
gitsi 10. kesäkuuta 34-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäil- tynä 4. kesäkuuta Vantaalla Koi- vukylässä tapahtuneesta henki- rikoksesta. Tapauksen rikosnimi- ke muuttui tutkinnan edetessä ta- posta murhaksi. Surma tapahtui tiistai-iltana
V
kello 20 jälkeen Karsikkokujalla. Uhri, 59-vuotias mies, oli matkal- la rautatieasemalle työpaikaltaan Koivukylän kierrätyskeskukses- ta. Hän työskenteli kierrätyskes- kuksessa tiiminjohtajana. Epäil- ty ja uhri tunsivat toisensa työpai- kan kautta. Epäillyllä on mittava rikoshistoria.
Naiset riitelivät ennen puukotusta
neen henkirikostutkinnan yhtey- dessä vangittiin vuonna 1954 syn- tynyt nainen. Häntä epäillään itse- ään kolme vuotta vanhemman nai- sen taposta. Teko tapahtui yksi-
OULU O
ulun Kaukovai- niolla 5. kesä- kuuta tapahtu-
tyisasunnossa, jossa oli tapahtu- mahetkellä uhrin lisäksi ilmeisesti kaksi naista ja mies. Asunnossa nautittiin alkoholia, ja kaikki osalliset olivat humalas- sa. Uhri surmattiin veitsellä ylävar- taloon pistämällä. Uhri ja epäilty riitelivät ennen kuolettavaa iskua.
23
antaan käräjäoi- keus van-
OLIISIN ERISTÄMÄ ALUE
POLIISIN ERISTÄMÄ ALUE
POLIISIN ERISTÄMÄ ALUE
POLIISIN ERISTÄMÄ ALUE
POLIISIN ERISTÄMÄ ALUE
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60 |
Page 61 |
Page 62 |
Page 63 |
Page 64 |
Page 65 |
Page 66 |
Page 67 |
Page 68 |
Page 69 |
Page 70 |
Page 71 |
Page 72 |
Page 73 |
Page 74 |
Page 75 |
Page 76 |
Page 77 |
Page 78 |
Page 79 |
Page 80 |
Page 81 |
Page 82 |
Page 83 |
Page 84 |
Page 85 |
Page 86 |
Page 87 |
Page 88 |
Page 89 |
Page 90 |
Page 91 |
Page 92 |
Page 93 |
Page 94 |
Page 95 |
Page 96 |
Page 97 |
Page 98 |
Page 99 |
Page 100 |
Page 101 |
Page 102 |
Page 103 |
Page 104 |
Page 105 |
Page 106 |
Page 107 |
Page 108 |
Page 109 |
Page 110 |
Page 111 |
Page 112 |
Page 113 |
Page 114 |
Page 115 |
Page 116 |
Page 117 |
Page 118 |
Page 119 |
Page 120 |
Page 121 |
Page 122 |
Page 123 |
Page 124 |
Page 125