−Äiti oli aina apunani. Kun poikani Tomi ja Sami olivat pieniä, äiti hoiti heitä minun ollessa näytök- sissä. Vanhem- malla iällä äiti rakasti hoitaa koiriani Niinaa ja Nancya, Han- nele sanoo.
Enää en torju rakkautta! H
annele muistelee äitiään lämmöllä.
−Äidillä oli rauhoitta-
va vaikutus. Pystyin aina kään- tymään hänen puoleensa asias- sa kuin asiassa. Äiti sanoi aina, että asioilla on tapana järjestyä. Hän oli aina suvaitsevainen ei- kä koskaan tuominnut virheis- tä, vaan uskoi niiden opettavan ja kasvattavan.
Vahva karjalainen tahto
−Perhe oli äidille todella tärkeä. Hän hoiti poikiani, kun he olivat 16
pieniä ja minulla oli näytöksiä. Äiti oli pojille mahtava mummi tai Eepukka, kuten pojat häntä kutsuivat. Eepukan menettämi- nen on suuri suru pojilleni, Han- nele sanoo.
Hannelen äiti syntyi Viipuris- sa.
−Äiti oli karjalainen. Hänel- lä oli oma vahva tahtonsa, ei- kä hän perustanut muiden sa- nomisista, vaan oli aina rehel- lisesti oma itsensä. Äidin karja- lainen elämänilo ja huumori oli mahtavaa. Sain häneltä niin pal-
jon. Hauskoja muistoja on myös nuoruudesta, jolloin äiti oli toril- la myymässä ja minä olin autta- massa. Minulla ja sisaruksillani oli hyvä lapsuus, Hannele sanoo.
”Olen seuraava”
Äidin menetys sai Hannelen ajattelemaan elämän rajalli- suutta.
−Elämä on niin lyhyt. Nyt pi- täisi tehdä asioita ja toteuttaa unelmia ennen kuin on liian myöhäistä. Olen monta kertaa torjunut rakkauden ja valinnut
olla yksin, mutta nyt tuli olo, et- tä pitäisi vaan antaa mennä, ei- kä ajatella liikoja. Enää en torju rakkautta, jos sellainen elämää- ni astelee, Hannele pohtii. −Äidin kuoleman jälkeen ta- jusin myös, että minä olen seu- raava. Minulla ei ole enää äi- tiä, kenen puoleen voin kääntyä, mutta toivon olevani samanlai- nen tuki ja turva jälkikasvulle- ni. Toivottavasti olen ollut ja olen edes osaksi yhtä hyvä äiti pojil- leni kuin oma äitini oli minulle, Hannele sanoo.