Näyttelijä Hannele Laurin Eine-äiti ITKEN JA IKÄVÖIN P
Hannele ja hänen äitinsä Eine Markkula juhlistivat Han- nelen 25-vuotis- taiteilijajuhlaa vuonna 2001.
−Perhe oli äidille aina kaikki kai- kessa. Mummi oli pojilleni todella tärkeä, Hannele sanoo. Kuvassa Hannelen poika Tomi Lauri (vas.), Arvi-isä, poika Sami ja Eine-äiti.
−Olen kiitollinen siitä, että sain ja ehdin sanoa äidille kuinka paljon häntä rakastin, suurta surua läpikäyvä Hannele sanoo.
N
äyttelijä Hannele Lauri, 60, komentaa koiriaan Nancya ja Niinaa ottamaan vieraat
vastaan ilman haukkuremakkaa rivitaloasunnon ovella. Hannele muutti Nurmijärven Lepsämästä Espooseen rivitaloon kesällä. −Kaikki on vielä vähän rempal-
laan, mutta tavarat alkavat hil- jalleen asettua paikoilleen. Tämä tuntuu jo oikein kodikkaalta, Han- nele sanoo. Viime kuukaudet ovat olleet hä- nelle raskaampia kuin näyttelijän iloisesta ulkokuoresta osaisi arva- ta. Kun puheet kääntyvät Hanne- len elämän suurimpaan menetyk- seen, Eine-äidin poismenoon, ei ar- vostettu ammattinäyttelijä pysty, eikä edes halua, peitellä todellisia tunteitaan, surua ja kaipausta.
Skarppi loppuun asti
Hannelen Eine-äidillä todettiin syöpä puolitoista vuotta sitten. −Äiti aloitti sädehoidot, ja vielä heinäkuussa lääkärit sanoivat, et- tä tilanne oli hyvä ja vakaa. Syys- kuun 12. päivä äiti nukkui pois. Syöpä oli levinnyt, eikä lopulta ol- lut enää mitään tehtävissä. −Äiti oli 82-vuotias. Hän oli skarppi aina loppuun asti. Ennen kuolemaansa äiti sanoi, ettei hän 14
halua vielä jättää meitä. Se oli sy- däntä särkevää, sillä emme me lä- heisetkään olisi halunneet vielä luopua hänestä, Hannele jatkaa. Hän on kiitollinen siitä, että eh-
ti käydä äitinsä kanssa pitkiä kes- kusteluja ennen viimeistä hetkeä. −Ainoa positiivinen asia, mi- tä äidin sairaudesta voin ajatella, on se, että ehdimme puhua kaikki asiat ennen hänen lähtöään. Olen kiitollinen, että sain kertoa vielä kerran äidille kuinka paljon hän- tä rakastin ja kuinka paljon arvos- tin kaikkea sitä, mitä olin häneltä saanut ja oppinut. En pysty edes kuvittelemaan heidän tuskaansa, jotka joutuvat luopumaan läheisis- tään yllättäen esimerkiksi onnet- tomuuden vuoksi, Hannele sanoo.
Äiti rakasti teatteria
Tieto äidin kuolemasta ei tavoitta- nut Hannelea, vaan hän soitti sai- raalaan sattumalta.
−Soitin äidin hoitopaikkaan, ku-
ten joka päivä, kysyäkseni hänen vointiaan. He olivat ymmällään, et- tä enkö tiennyt äidin nukkuneen pois. Veljeni oli yrittänyt soittaa minulle mutta ei halunnut jät- tää suru-uutista vastaajaani. Mi- nut valtasi tyhjä tunne. Juuri kun kaikki oli hyvin, yhtäkkiä ihminen,
joka on ollut elämässäsi aina, on- kin poissa, Hannele sanoo. Hannele nousi teatterinlavalle samana iltana, jolloin hänen äitin- sä nukkui pois.
−Äiti rakasti teatteria, ja hän oli itsekin Tampereen Teatterissa il- tanäyttelijänä ennen kuin tapasi isäni. Minulle tuli vahva tunne sii- tä, että äiti olisi halunnut minun esiintyvän. Ajattelin äidin istuvan katsomossa, ja näyttelin hänelle. Vain sen voimalla jaksoin. Murtu- minen oli lähellä, kun poistuin la- valta, mutta kokosin itseni kerta toisensa jälkeen, Hannele sanoo. Teatterinjohtaja Asko Sarkola lähetti Hannelelle kukkia näytök- sen jälkeen, ja kaikki kollegat an- toivat täyden tukensa. −Ihmettelin joskus työkavereita, jotka pystyivät surun keskellä nou- semaan lavalle. Olen aina ajatel- lut, että itse olen niin herkkä, etten pystyisi samaan. Nyt valitettavas- ti tiedän tunteen. Se oli pakko teh- dä. Muuten olisin jäänyt suruun ja tuskaan, enkä olisi vieläkään nous- sut lavalle.
Kauniit hautajaiset
Hannele ja hänen Tomi-poikan- sa kävivät jättämässä jäähyväiset sairaalassa ennen hautajaisia.
−Pidimme Tomin kanssa toi- siamme lujaa kädestä kiinni ja it- kimme. Jos nyt saisin päättää, en olisi halunnut nähdä äitiä sellai- sena. Edessämme oli äidin ruumis, mutta sielu oli jo poissa. Kuva äi- din ruumiista tulee mieleeni ajoit- tain vieläkin niin, että puistattaa. −Äiti oli aivan kylmä, kun silitin hänen poskiaan ja harmaita hiuk- siaan, jotka olivat edelleen upeat. Hän oli niin pieni ja hauras. Ajat- telin, että yksin tänne synnymme ja yksin täältä lähdemme. Olo oli lohduton, vaikka uskon, että elä- mä jatkuu tavalla tai toisella vielä sen jälkeen, kun olemassaolomme täällä maan päällä päättyy, Han- nele sanoo.
piirille.
Hautajaiset pidettiin vain lähi- −Tilaisuus oli todella lämmin ja
kaunis. Luulin, että kyyneleet ei- vät lopu koskaan. Kaipaus tuskin lähtee koskaan pois, mutta suru muuttaa varmasti muotoaan ajan kuluessa. −Olimme äidin kanssa todella läheisiä. Soitimme vähintään nel- jä kertaa päivässä. Yhtenä päivä- nä ajoin autoa ja ajattelin, että pi- tääkin soittaa äidille, kunnes taju- sin, että eihän se ole enää mahdol- lista, hän jatkaa.
SEISKASSA! VAIN
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60 |
Page 61 |
Page 62 |
Page 63 |
Page 64 |
Page 65 |
Page 66 |
Page 67 |
Page 68 |
Page 69 |
Page 70 |
Page 71 |
Page 72 |
Page 73 |
Page 74 |
Page 75 |
Page 76 |
Page 77 |
Page 78 |
Page 79 |
Page 80 |
Page 81 |
Page 82 |
Page 83 |
Page 84 |
Page 85 |
Page 86 |
Page 87 |
Page 88 |
Page 89 |
Page 90 |
Page 91 |
Page 92 |
Page 93 |
Page 94 |
Page 95 |
Page 96 |
Page 97 |
Page 98 |
Page 99 |
Page 100 |
Page 101 |
Page 102 |
Page 103 |
Page 104 |
Page 105 |
Page 106 |
Page 107 |
Page 108 |
Page 109 |
Page 110 |
Page 111 |
Page 112 |
Page 113 |
Page 114 |
Page 115 |
Page 116 |
Page 117 |
Page 118 |
Page 119 |
Page 120 |
Page 121 |
Page 122 |
Page 123 |
Page 124 |
Page 125