Stiina sai en- nen kesäkuista oikeudenkäyn- tiä puheluita tuntemattomas- ta numerosta. Langan päässä oltiin vain hiljaa. –Mietin, yrittääkö joku pelotella minua. Olen ikävä kyllä kärsinyt niin paljon, ettei minun tarvitse enää pelätä.
että harteillani, Stiina kertoo.
−Otin kesäkuussa olkaani tatu- oinnin, joten nyt kannan Jennaa sekä sydämessäni
ta
Pikkuveli Arttu ja Nessa-koira oli- vat Jennalle rakkaita. –Hän jaksoi aina hyppyyttää ja lennättää Arttua. Vaikka Jenna olisi ollut kenelle tahansa kuinka vihainen, hän ei ollut koskaan vihainen Artulle, Stiina kertoo.
mutta viime aikoina olen pystynyt käsittelemään tunteitani avoi- memmin. Olen kyennyt taas nuk- kumaan, ja Jennaan liittyvät pai- najaiseni ovat vähentyneet. Unis- sani näen, että häntä ollaan vie- mässä pois ja kuulen hänen huu- tavan äitiään. En voi kuitenkaan auttaa häntä.
Viesti ei saapunut
Stiina on sinut sen kanssa, että hän antoi Jennan lähteä syytet- tyjen kustantamana Espanjaan. Tyttärensä Pirkkalan lentokentäl- le ennen matkaan lähtöä kuljetta- nut äiti sanoo olleensa täysin sii- nä uskossa, että nuoremman syy- tetyn perhe on paikalla – se oli ehto matkaan lähdölle. Kun Jenna kato- si, nuoremman syytetyn äiti yllät-
ti Stiinan kertomalla nuorten mies- ten jääneen taloon koiravahdeiksi, kun muu perhe palasi Suomeen. −Olen koko ajan sanonut, ett- en ole tehnyt mitään väärää. Jen- na oli täysi-ikäinen, enkä lähettä- nyt häntä matkaan tyhjin taskuin. Olimme saman pankin asiakkai- ta ja sovimme, että lähetän hänel- le rahaa tarpeen mukaan. Jos hä- nellä olisi ollut paljon rahaa sin- ne mennessään, hän olisi hetkes- sä pannut kaiken tuulemaan. Jen- nalla oli lähtiessään sata euroa kä- teistä ja noin neljäkymmentä eu- roa tilillään, Stiina kertaa. Äidin mieltä kaihertaa, ettei hän koskaan saanut Jennan maa- nantaina 27. kesäkuuta puolenyön aikoihin lähettämää tekstiviestiä. Se jäi tytön viimeiseksi viestiksi.
−Mietin, olisinko voinut tehdä jotain hänen pelastamisekseen, jos viesti olisi tullut perille? Kes- kusrikospoliisi tutki puhelimeni ja vahvisti minulle huhtikuussa, että viesti ei koskaan saapunut. Sen si- sältöä ei tiedetä, koska Jennan pu- helinta ei ikinä löydetty.
Suljettu kirjekuori
Jennan Kimi-isä seurasi kesäkuun alussa Pirkanmaan käräjäoikeu- dessa, kuinka syytetyistä nuo- rempi, vuonna 1992 mies, kuvaili sulkeneensa silmänsä ja puukot- taneensa Jennan kolmikon tuki- kohtana toimineen paritalon kyl- pyhuoneessa.
Stiina ei Kimin kehotuksesta tullut oikeuteen eikä seurannut oikeudenkäyntiin liittynyttä uu-
tisoitia. Kimi on kehottanut Stii- naa säästämään itsensä myös ta- pauksen esitutkintamateriaalil- ta, jonka kuvaton versio on edel- leen suljetussa kirjekuoressa hä- nen työpöytänsä laatikossa. Stiina ei välttämättä koskaan avaa ky- seistä kuorta. −Ystäväni sanoi, että vain hy- välle ihmiselle voi tapahtua näin pahoja asioita. Olen sairastanut kymmenen vuotta sitten vakavan masennuksen, minulla on vaikeas- ti kehitysvammainen poika ja nyt vielä murhattu tytär. Tämä kär- simys ei kuitenkaan ole jalosta- nut minusta parempaa ihmistä. Olen edelleen kahden lapsen äiti ja omaishoitaja, mutta nyt toinen lapsistani on enkeli. Opettelen elä- mään sen surun kanssa.