Mentalisti Noora Karma avautuu parisuhdekriisistä
Liki kymmenen vuotta yhdessä olleen Noora Karman ja Alfonso-miehen suhde rakoilee.
T
aikuripariskunta Noora Karman, 37, ja hänen miehensä Alfonso Rio- sin, 40, suhde on ajautunut kriisiin. Liki kymmenen vuotta yhdessä ollut pa- riskunta muutti hetkellisesti eri osoittei- siin jo viime keväänä. –Totta se on. Asuimme keväällä kaksi
kuukautta erillämme, sillä emme vain tul- leet enää toimeen. Riitelimme ihan pienis- täkin asioista. Emme ole päätyneet eroon yhdessä yössä, vaan olemme erkaantu- neet toisistamme pikkuhiljaa, Noora ker- too Seiskalle.
Alfonso matkusti kesän alussa suku-
laistensa luokse Espanjaan, kun Noora matkusti pariskunnan yhteisten lasten kanssa sukulaisten luokse Kalajoelle. –Tilanne on hiukan sekava, sillä meillä on yhteisiä lapsia ja teemme töitä yhdes- sä. Parisuhteemme jatko selviää, kun Al- fonso palaa takaisin Suomeen heinäkuun lopussa, Noora kertoo.
66 neliön asunto
Nooralla ja Alfonsolla on kaksi lasta, 3-vuotias Gabriel ja 1,5-vuotias Lola. Seis- kan tietojen mukaan Noora omistaa pa- riskunnan Porvoon vanhassa kaupungis- sa sijaitsevan asunnon. 66 neliön asun-
ASUMUSERO!
nossa on neljä huonetta sekä oma sauna. Asunnon nykyarvo on 200 000–220 000 euron välillä. Rakastavaiset asuivat ennen Suomeen muuttoa Dubaissa. –Teimme keikkoja aivan uskomatto- missa paikoissa. Kerrankin meiltä otet- tiin passit ja kännykät pois, kun meidät vietiin armeijan autolla valtavaan palat- siin esiintymään prinsessojen syntymä- päiville, Noora kertoi hiljattain Seiskalle.
Kadotan Näsinneulan!
Noora nousi Suomessa julkisuu- teen vierailtuaan Arto Nyber- gin keskusteluohjelmassa viime marraskuussa. Noora sai juon- tajan pään sekaisin, kun hän osoitti arvanneensa miehen la- pulle kirjoittaman Sisilisko-sa- nan oikein. Edellisen kerran hän nousi otsikoihin kaadettu- aan kohukansanedustaja Ilkka Kanervan suorassa tv-lähetyk- sessä Linnan juhlien jatkoilla. Seuraavaksi Noora on suun- nitellut kadottavansa hetkelli- sesti Tampereen kuuluisimman nähtävyyden Näsinneulan.
Työpaineet ja erimieli- syydet ajoivat Nooran ja Alfonson asumuseroon.
KUVA SEISKAN ARKISTO
SEISKA 7/2013 Noora ja Alfonso antoivat vielä hel- mikuussa parisuh- dehaastattelun.
TEKSTI PETRI VOUTILAINEN
Heh- kuva hää- pari.
VIHDOIN NAIMISIIN!M
allina uraa luonut Ninja Sarasa- lo vihittiin lauantaina Hel- singissä, Temppeliaukion
kirkossa suomalaisjapanilai- sen Yoshikin kanssa, jon- ka kanssa Ninja on viihty- nyt jo viisi vuotta. Vasta- naineilla on 3-vuotias poika Taito. −Eksoot- tisen kaunis morsi- an oli pukeutunut yllättävän tavan- omaiseen, valkoi- seen merenneito- malliseen hääpu- kuun, jossa oli sy- dämenmuotoinen yläosa ja strassiko- riste vatsan päällä, Seiskan muotipoliisi napauttaa.
TEKSTI JULIA AALTO-SETÄLÄ KUVAT ILTA-SANOMAT/PETER JANSSON JA SEISKAN ARKISTO
26
Ninja, Yoshiki ja Taito kävi- vät lomamat- kalla Japanis- sa 2010.
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60 |
Page 61 |
Page 62 |
Page 63 |
Page 64 |
Page 65 |
Page 66 |
Page 67 |
Page 68 |
Page 69 |
Page 70 |
Page 71 |
Page 72 |
Page 73 |
Page 74 |
Page 75 |
Page 76 |
Page 77 |
Page 78 |
Page 79 |
Page 80 |
Page 81 |
Page 82 |
Page 83 |
Page 84 |
Page 85 |
Page 86 |
Page 87 |
Page 88 |
Page 89 |
Page 90 |
Page 91 |
Page 92 |
Page 93 |
Page 94 |
Page 95 |
Page 96 |
Page 97 |
Page 98 |
Page 99 |
Page 100 |
Page 101 |
Page 102 |
Page 103 |
Page 104 |
Page 105 |
Page 106 |
Page 107 |
Page 108 |
Page 109 |
Page 110 |
Page 111 |
Page 112 |
Page 113 |
Page 114 |
Page 115 |
Page 116 |
Page 117 |
Page 118 |
Page 119 |
Page 120 |
Page 121 |
Page 122 |
Page 123 |
Page 124 |
Page 125