82 Tuleva yliopisto
yleismaailmallinen, eikä ilman sitä tässä maassa ei mikään muutu. Mutta
kumous ei ehkä ole yksi iso rysäys, vaan liukuva, hivuttava ja lähes
huomaamaton; vanha ja tarpeeton pyyhkiytyy pois. Ei taikaiskusta, vaan
kun ihmiset kokoontuvat pohtimaan ja tutkimaan yhteisiä ja erottavia
asioita yhdessä. Uudessa oppimisen maailmassa, josta tulevat yliopistot
ovat osa, yksilöt valitsevat vapaasti oppimisen resurssien runsaudesta
suuntautuen omien vaatimustensa mukaisesti ja ohjaten samalla
yhteiskuntaa ja elinolojaan niiden suuntaan.
Jos todellisuuden ajattelee olevan prosessi eikä ’olio’, voi
kasvatusprosesseihin pyrkiä vaikuttamaan poliittisen ennakoinnin –
strategioiden, mietintöjen ja lauselmien – sijaan hyvin käytännöllisesti.
Tällöin kysymys kasvatusta koskevien mielikuvien ja käytäntöjen
muutoksesta on pitkä vallankumous, jonka eturintamassa eivät ole
koulutuspoliitikot, vaan käytännön kasvattajat monenlaisissa julkisissa
ja yksityisissä tehtävissä. Vaikka uskoa talousvetoiseen
koulutuspolitiikkaan on pidetty pitkään yllä, opettajat ovat joutuneet
pitämään päänsä kylminä koulutusjärjestelmän eri asteilla. Kasvatus ja
koulutus eivät niinkään ole perustuneet ylhäältä annettujen tavoitteiden
noudattamiseen kuin monien käytännöllisten kysymysten päivittäiseen
ratkaisemiseen sekä paikallisten ja koulutuskohtaisten toimintalinjojen
hahmotteluun.
Yliopistolaisten itseaiheutetun alamaisuuden paradoksi on siinä, että
näytämme tuottavan sitä itse. Miksi? Koska se on lopulta liian helppoa.
On helppoa olla kiireinen rahanhakija ja tutkimusresurssien metsästäjä.
On vaikeampaa pysähtyä ajattelemaan, välittää ja kantaa huolta
yhteiskunnasta. Miksi tämä kirjoittaminen tuntuu niin kumman ylevältä
ja korkealta? Ehkä siksi, että meistä on tullut opportunisteja.
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60 |
Page 61 |
Page 62 |
Page 63 |
Page 64 |
Page 65 |
Page 66 |
Page 67 |
Page 68 |
Page 69 |
Page 70 |
Page 71 |
Page 72 |
Page 73 |
Page 74 |
Page 75 |
Page 76 |
Page 77 |
Page 78 |
Page 79 |
Page 80 |
Page 81 |
Page 82 |
Page 83 |
Page 84 |
Page 85