This page contains a Flash digital edition of a book.
78 Tuleva yliopisto
Jo löydettyjä ideoita aletaan etsiä uudelleen ja
vallattu tieto annetaan takaisin niille, jotka eivät
valtaa ole pyytäneet tai joilta se on viety tai
tuhottu. Satelliittien saastuttaman taivaan alla
vaeltavat akateemikot etsivät tietä lähelle.
Maailmassa, jossa tiedetään näin paljon, juuri
mitään ei ole vielä ymmärretty. Paikannamme
itsemme valkoisten karttojen keskellä.
Ajan antaminen on eri asia kuin akateemiseen norsunluutorniin
vetäytyminen. Samoin yliopiston kolmas tehtävä on eri asia kuin
kaupallistettavat tutkimustulokset. Yliopiston yhteys ympäröivään
todellisuuteen voidaan luoda muutakin kautta kuin yritysten ja muiden
talousyhteisöjen kilpailuttamana. Itse asiassa nuo yhteydet ovat aina jo
olemassa. Yliopiston kolmas tehtävä on luoda totuutta, hyvyyttä ja
kauneutta yhteiskuntaan. Nämä kovat arvot kantavat kauas menneeseen
ja tulevaan. Yliopiston kolmannen tehtävän uudelleenmäärittely poistaa
tämän tehtävän tarpeen. Kolmas tehtävä ei ole tehtävä tai tavoiteltu
hyöty, vaan yliopistojen olemisen ja toimimisen tapa yhteiskunnassa.
Pitäisi olla päivänselvää, että ajattelu tarvitsee tilaa
sattumanvaraisuuksille, yllätyksille ja nurinkäännöille. Byrokraattinen
hallinto tarjoaa kaikkia edellämainittuja, mutta päinvastaisessa
merkityksessä. Yliopistohalinnon pitäisi raivata tilaa oppimiselle ja
tutkimukselle, mutta päinvastoin se on ottanut käskyvallan oman ahtaan
Page 1  |  Page 2  |  Page 3  |  Page 4  |  Page 5  |  Page 6  |  Page 7  |  Page 8  |  Page 9  |  Page 10  |  Page 11  |  Page 12  |  Page 13  |  Page 14  |  Page 15  |  Page 16  |  Page 17  |  Page 18  |  Page 19  |  Page 20  |  Page 21  |  Page 22  |  Page 23  |  Page 24  |  Page 25  |  Page 26  |  Page 27  |  Page 28  |  Page 29  |  Page 30  |  Page 31  |  Page 32  |  Page 33  |  Page 34  |  Page 35  |  Page 36  |  Page 37  |  Page 38  |  Page 39  |  Page 40  |  Page 41  |  Page 42  |  Page 43  |  Page 44  |  Page 45  |  Page 46  |  Page 47  |  Page 48  |  Page 49  |  Page 50  |  Page 51  |  Page 52  |  Page 53  |  Page 54  |  Page 55  |  Page 56  |  Page 57  |  Page 58  |  Page 59  |  Page 60  |  Page 61  |  Page 62  |  Page 63  |  Page 64  |  Page 65  |  Page 66  |  Page 67  |  Page 68  |  Page 69  |  Page 70  |  Page 71  |  Page 72  |  Page 73  |  Page 74  |  Page 75  |  Page 76  |  Page 77  |  Page 78  |  Page 79  |  Page 80  |  Page 81  |  Page 82  |  Page 83  |  Page 84  |  Page 85
Produced with Yudu - www.yudu.com