This page contains a Flash digital edition of a book.
58 Tuleva yliopisto
hölmö uskoo siihen enää, kuten vain hölmö uskoo uusien investointien
lisäävän työpaikkoja” (s. 200). Lumous häilyy, sumuna säilyy...
”Fordistinen talous” perustui liukuhihnaan ja työn osittamiseen sekä
tavaroiden massamuotoiseen tuottamiseen. Näin tavaroiden hinta saatiin
Fordin T-mallin tapaan painettua niin alas, että lopulta melkein kaikilla
vaurastuvien länsimaiden asukkailla oli käytössään itse tehtyjen ohella
kaupasta ostettuja tavaroita. Pitkälti tämän kaavan mukaan on järjestetty
myös nykyinen yliopisto tieteenala- ja oppiainejakoineen ja
määrämuotoisine ja -pituisine lukukausineen ja opintojaksoineen, joilla
opiskelijajoukkoa hallitaan hallitsemaan itseään myöhemmin työllisenä,
työttömänä ja niin edelleen. ”Postfordistinen talous” toimii eri tavoin.
Siinä tärkeää on jatkuva hereillä oleminen ja valmiustila, kaikkialta
tulvivan informaation ”lukutaito”, forward-näppäin, verkottuminen,
linkittyminen ja liike. Näyttäytyminen on osa työtä samoin kuin
näytteleminen; esitys ja esittäjä sulautuvat toisiinsa. Asiat – tuotteet –
pitää saada näyttämään joltain; sillä miten ne todella ovat, ei juurikaan
ole väliä, sillä kysymys on aineettomista tuotteista. Digitaalisin esityksin
vahvistetaan uskoa, mielikuvia, merkityksiä johonkin näkymättömään,
jotta voidaan rahastaa. Postfordismi tuottaa omia luonnetyyppejään: joka
paikan höyliä, säntäilijöitä ja verkottujia, jotka eivät tahdo pysyä
paikallaan edes työn ulkopuolella. Sätkyinen työ vaatii vastinparikseen
elämyksellisen arkipäivän: yökerhon, extreme-lajin, hiihtokeskuksen,
loman siellä ja täällä, 1000 minuuttia ilmaista puheaikaa.
Toisaalta edes media-alan työpaikoissa ei aina ymmärretä ”uuden
tyypin” työntekijöiden arvoa. Vallitsee vanha fordistinen kuri, aivan
turhaan: uuden tyypin työntekijä latistetaan huomaamatta hänen arvoaan
huomiotalouden elävänä mainoksena. Yliopistotyöntekijät elävät
Page 1  |  Page 2  |  Page 3  |  Page 4  |  Page 5  |  Page 6  |  Page 7  |  Page 8  |  Page 9  |  Page 10  |  Page 11  |  Page 12  |  Page 13  |  Page 14  |  Page 15  |  Page 16  |  Page 17  |  Page 18  |  Page 19  |  Page 20  |  Page 21  |  Page 22  |  Page 23  |  Page 24  |  Page 25  |  Page 26  |  Page 27  |  Page 28  |  Page 29  |  Page 30  |  Page 31  |  Page 32  |  Page 33  |  Page 34  |  Page 35  |  Page 36  |  Page 37  |  Page 38  |  Page 39  |  Page 40  |  Page 41  |  Page 42  |  Page 43  |  Page 44  |  Page 45  |  Page 46  |  Page 47  |  Page 48  |  Page 49  |  Page 50  |  Page 51  |  Page 52  |  Page 53  |  Page 54  |  Page 55  |  Page 56  |  Page 57  |  Page 58  |  Page 59  |  Page 60  |  Page 61  |  Page 62  |  Page 63  |  Page 64  |  Page 65  |  Page 66  |  Page 67  |  Page 68  |  Page 69  |  Page 70  |  Page 71  |  Page 72  |  Page 73  |  Page 74  |  Page 75  |  Page 76  |  Page 77  |  Page 78  |  Page 79  |  Page 80  |  Page 81  |  Page 82  |  Page 83  |  Page 84  |  Page 85
Produced with Yudu - www.yudu.com