Tuleva yliopisto 41
Sama koskee oppimisen tulevaisuutta. Vertaus pitää lukea tarkkaan:
kriisiaika vaatii yhdeltä ja samalta ihmiseltä valmiutta viljellä omaa
sivistystään ja kulttuuriaan monilla eri saroilla ja tavoilla. Tämä ihmisen
laaja-alaisuus ja kypsyys on eri asia kuin työnjaollinen erikoistuminen
tai muutos muutoksen itsensä vuoksi "dynaamisuuden" nimissä. Itse
asiassa kriisioppiminen kuten kriisimaanviljelyskin vaatii paljon
keskittynyttä ja paneutunutta syventymistä, rauhallisuutta ja
kiirettömyyttä. Jokainen ihminen on jo lihallinen, psyykkinen,
sosiaalinen ja henkinen ykseys. Siksi tulevien yliopistojen itseymmärrys
rakennetaan elämänkokonaisuuden varaan ja sen ehdoilla, mikä voidaan
itse kasvattaa ja yhdessä kysyä. Tässä kehyksessä kasvu mitataan
kuusenkerkistä, ja kuka tahansa on ei-tiedon asiantuntija. Silloin
ensimmäiset muurahaiset ovat jo löytäneet polkunsa LHC:n
törmäytystunneleihin. Yliopistot nousevat sieninä, niiden rihmastot
haarautuvat, nopeasti ja monina.
Sodanjälkeinen uudelleen rakentuva Suomi oli hieno projekti; tai
ainakin se tarjosi monille sitä, mitä alettiin pitää ihmisen hyvänä: työtä,
koulua, taloudellista ja sosiaalista turvaa, sekä palkkatyöstä vapaata
aikaa, jonka saattoi käyttää kuinka kulloinkin itsensä sivistämiseen,
rakastamiseen, joskus kauniiseen turhuuteen. Mutta kuten sitten nähtiin,
hyvinvointivaltio toimi isäntänä loiselle nimeltä uusliberalismi
(nimityksiä on tietysti muitakin). Röyhkeän hulttiokapitalismin oli
helppo ottaa järjestys haltuun ja toisaalta valtion oli helppo mennä
mukaan kapitalismin uuteen kuvioon. Sekavampi, epävakaampi,
häröisempi ja säröisempi, paikallisesti organisoitu ja monimuotoisempi
sosiaalinen muodostelma on tässä mielessä kestävämpi. Siksi tulevaa
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60 |
Page 61 |
Page 62 |
Page 63 |
Page 64 |
Page 65 |
Page 66 |
Page 67 |
Page 68 |
Page 69 |
Page 70 |
Page 71 |
Page 72 |
Page 73 |
Page 74 |
Page 75 |
Page 76 |
Page 77 |
Page 78 |
Page 79 |
Page 80 |
Page 81 |
Page 82 |
Page 83 |
Page 84 |
Page 85